2. syyskuuta 2013

Elokuun viimeinen viikonloppu mökillä

Niin vaihtui kuukausi ja alkoi virallisesti syksy.Elokuun viimeinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja sitä oli mukava viettää mökillä.Edellisenä viikonloppuna olin laittanut kukkapenkit syyskuntoon ja nyt istuttelin muutamia tulppaaneja ja hyasintteja kevääksi.Koirat nauttivat olostaan ja käyttivät taas hyväkseen uintimahdollisuutta.Illalla sauna jälkeen oli mukava sytytellä kynttilät lyhtyihin ja nauttia lämpimästä elokuun illasta.Sunnutai-aamuna olikin sitten jo pilvistä ja iltapäivästä alkoi satamaan. Bela lähti siskoni mukana vähäksi aikaa Turkuun ja me tultiin pojan kanssa kahdestaan kotiin.Ikävä jäi tyttöä ja Clintankin oli hieman vaisuna illalla kun ei ollutkaan ketään kenen kanssa nujuta.No meillä alkaa pojan kanssa tällä viikolla rally-tokoharkat kahdesti viikossa, joten tekemistä riittää.Voin vaan kuvitella kuinka innoissaan Clintan on kun pääsee taas pitkästä aikaa hallille treenaamaan.
Kultapiisku ja syysleimut

Bela <3
Elokuun viimeinen auringonlasku
Syyskuun 1. päivän aamu
Vurrukat <3
Joutsenet
Frisbeen vetoa

25. elokuuta 2013

Puuhastelua

Niin on kohta elokuukin mennyt ja mennään kohti syksyä.Eilen suuntasimme päiväksi naapurin kanssa mökille, johan olikin mennyt pari viikkoa viime käynnistä.Ja tekemistähän riitti.Nurmikko oli pääsyt venähtämään aika pitkäksi ja kukkapenkit täytyi kunnostaa ja laitoin samalla syyslannoitteet maahan.Nyt ei oikeastaan tarvitse muuta kuin istuttaa kevään kukkasipulit, kunhan ne ilmestyvät kauppoihin.Koirat olivat tietysti innoissaan mökille pääsystä ja koska oli kaunis aurinkoinen päivä veti järvi heitä kovasti puoleensa.Naapuri pääsi nauttimaan koirien kanssa uimareissusta, sillä molemmat intoutuivat hänen kanssaan uimaan.Koko päivän jaksoivat isä ja tytär pihalla riekkua sillä seurauksella että Clintanin viikolla satuttama oikea takjalka alkoi hieman oireilla päivän päätteeksi.Nyt sitten otetaan viikolla iisisti ja yritetään saada jalka kuntoon.
Itsellä alkaa kunto hieman kohentua, tosin veriarvot on kyllä vielä tosi huonot,mutta taitaa mennä aikaa ennenkuin ne tulevat kuntoon. Viikko sitten oli rally-tokoryhmän kokous ja syksyllä meillä on harkat torstai iltaisin ihan tuossa lähihallissa.Kiva kun matkaa sinne ei ole kuin 10 min.Eipähän tarvitse Belankaan sitten hirveän kauan olla yksin kotona.Kiva kun päästään tass kunnolla aloittamaan rallyharkat, kesä on kyllä mennyt ihan muissa puuhissa.Syyskussa on sitten tiedossa koulutusta ja rally-tokokisat, joihin me ei kyllä vielä osallistuta, mutta itse siellä varmaan olen talkoolaisena.Ihan tässä jo innolla odottaa syksyn tapahtumia, vaikka ikäväähän tuo on kun kesä loppuu.
Tyrnissä valtavasti marjoja
Syyshortenssia Vanile Fraise
Syysleimut
Kesän lempipuuhaa.
Kultapallo
Eikö nyt kukaan voi heittää tätä palloa
Köynnösruusu John Cabot
Eilan kanssa uimassa.
Kruunuvuokkoja mökiltä.


12. elokuuta 2013

Elokuu

Elokuu alkoikin hieman erikoisissa merkeissä. Perjantaina tunsin että taitaa olla flunssa tulossa, mutta läksimme kuitenkin lauantai-aamuna mökille, kun oli jo muutama viikko viime kerrasta.Kurkku tuntui tosi kipeältä mutta kuume ei kuitenkaan noussut.No yö meni aika huonosti nukkuen ja muutenkin olo tuntui jotenkin oudolta.Koirat tietysti tykkäsivät mökillä olon vapaudesta ja ottivat siitä kaiken irti.Ilmakin suosi meitä ja koirat rypivät vedessä monta kertaa päivässä.Sunnuntaina läksimme sitten Belan kanssa Kuopioon ja silloin alkoi tuntua että taitaa kuume nousta.Sairastamani Oslerin tautikin ilmoitteli itsestään ja niinpä jouduin lähtemään päivystykseen.Sieltä pääsin kuitenkin kotiin ja sovittiin lääkärin kanssa ,että tulen aamulla takaisin.Sillä välin siskonikin oli tullut Clintanin kanssa Kuopioon ja hyvä kun tuli sillä yhdeksän aikaan illalla jouduin takaisin sairaalaan ja jäinkin sitten muutamaksi päiväksi sinne tutkimuksiin.No koirat pääsivät takaisin mökille ja olikin outoa tulla sairaalasta kotiin kun vurrukat eivät olleetkaan ovella vastassa.Sainpahan näin toipua rauhassa muutaman päivän ja perjantaina koiratkin tulivat sitten kotiin.Nyt alkaa olo jo tuntua paremmalta ,katsotaan nyt miten tässä alkaa kuntoutua, torstaina kuitenkin takaisin töihin.Vurrukat ovat olleet hieman ihmeissään kun lenkit ovat jääneet hieman lyhyiksi, enkä ole muutenkaan oikein hirveästi jaksanut heidän kanssaan touhuta. No välillä täytyy ottaa hieman rauhallisemmin.

Valkoalpi 
Syyssädekukka
Multilan hortenssia

2. elokuuta 2013

Mökkireissu Juankoskelle

Maanantaina läksimme töiden jälkeen käymään Juankoskella naapurin mökillä.Ilma oli mukavan lämmin ja niinpä koirat ensi töikseen juoksivat järveen.Automatkalla tuli sen verran kuuma, että täytyi heti mennä virkistäytymään.Naapurin mökki sijaitsee aika jyrkällä rinteellä ja alas rantaan on laitettu puiset portaat.No niitä myöten koirat sitten juoksivat ylös ja alas ja välillä yritettiin tulla jyrkkää pystysuoraa kalliota myöten ylös, eivät ihan onnistuneet mutta aika vähästä se jäi kiinni. Meno oli taas aika hurjaa ja ei siinä mennytkään varmaan kuin puolisen tuntia kun huomasin että Clintan ei laita toista takajalkaa ollenkaan maahan.No eihän siinä auttanut kuin alkaa tutkimaan löytyisikö jalasta jotain, no ei löytynyt ja niinpä Clintan sai jäädä sisälle hieman lepäilemään.No onneksi jalka oli ihan kunnossa ja jonkin ajan päästä kävely oli jo ihan normaalia, eikä tuo jalka ole näköjään vaivannut koko viikolla.Selvisimme siis pelkällä säikähdyksellä.Onneksi meidän mökki ei sijaitse aivan noin jyrkällä rinteellä, sitähän saisi olla sydän kurkussa koko ajan kun nuo rymistelisivät rinnettä ylös ja alas ,vauhtia nimittäin riittää.

28. heinäkuuta 2013

Arkisia askareita

Kesä menee kuin siivillä.Arkipäivät menevät seuraavan kaavan mukaan.Ylös klo 5.15., aamupala, koirat lenkille, eväiden tekoa ja bussilla töihin.Työt alkaa klo 7 ja kotiin pääsen klo 15.30.Töistä suoraan kotiin, koirat lenkille, hieman jotain leikkiä tai rally-tokoharjoituksia,pientä purtavaa ja Sydämen asialla, kotitöiden tekoa, iltalenkki ja ennen klo 22 nukkumaan.Siinäpä mielenkiintoinen viikko-ohjelma.No välillä sitten kyllä jotain muutakin.Onneksi ollaan menty tänä kesänä melkein joka viikonloppu mökille ja koiruudet ovat saaneet siellä riekkua sydämensä pohjasta.Nyt ollaan oltu kaksi viikonloppua kaupungissa, tehty aamulla parin tunnin lenkkejä kun varsinkin tämä viikonloppu on ollut helteinen. Päivällä olisi tarkoitus mennä lähirantaan uimaan.Onneksi ranta on niin lähellä ja siellä montakin hyvää uimapaikkaa koirille, voidaan jopa valita mihin milloinkin mennään.Viikolla käytiin Clintanin kanssa sentään rally-harkoissa ja poika jopa välillä suostui jotain tekemäänkin eikä vaan häsläämään.Onneksi syksyllä on tulossa koulutusta koiran motivoimiseen ja vireen hallintaan.Viineriäkin käytiin moikkaamassa.Bela oli taas aivan haltioissaan kanista ja olisi vaan halunnut haistella ja nuolla Viinerin ihan märäksi.Clintan kävi vaan haistelemassa ,eikä osoittanut sen kummempaa kiinnostusta.Näin luulin, kunnes sitten huomasin että poika istui Viinerin häkin vieressä hievahtamatta ainakin 15 minuuttia seuraten kani puuhailua.
Ensi viikoksi onkin sitten hieman enemmän ohjelmaa tarjolla :).

Aamulenkkimaisemia



Clintan ja mummin harjaneilikat
Belan kanssa uimassa
Taas pääsin tekemään kimppuja.
Mökkirannan tutkimista
Taponlehti ja liljat


15. heinäkuuta 2013

Jälkeä ym.

Viime viikon olimme Belan kanssa kahdestaan kaupungissa ja Clintan sai nauttia mökillä olosta.Kävimme tutustumassa Belan kanssa Hannan Viineri kaniin.Bela oli Viineristä aivan innoissaan ja olisi halunnut koko ajan nuuskia ja nuolla Viineriä.Kun Viineri laitettiin sängylle omassa kopissaan Bela meni makaamaan kopin suulle ja tuijotti kania herkeämättä.Viineri ei uskaltanut edes tulla pois kopistaan Belan tuijottaessa.Kaniin tutustuminen meni siis hienosti.
Viineri <3
Viikonloppuna menimmekin sitten naapurin kyydissä mökille. Bela oli aivan innoissaan nähdessään Clintanin.Siinä sitä sitten taas juostiin pihaa ympäri.Minulla meni lauantai päivä kukkia kastellessa .Naapuri ja siskoni hakkasivat halkoja ihan urakalla.Kyllä nyt saa taas saunassa monet hyvät löylyt.

Sunnuntaina kävin tekemässä Belalle jäljen lähimetsään.Bela lähti hyvin innokkaasti metsään minun jälkeä myöten ja lähti hyvin menemään myös verijälkeä.Välillä täytyi tarkistaa onko naapuri mukana ja sain muutaman kerran käskeä Belaa palaamaan jäljelle. Ottaen huomioon että tämä oli ensimmäinen kunnollinen verijälki Belalla se meni yllättävän hyvin.Maasto oli hieman haastava minulle, koska vähän väliä törmäsin kaatuneisiin puihin  jälkeä tehdessäni ja niinpä jouduin tekemään jäljelle kolme kulmaa ,että pääsin palaamaan takaisin metsään. Bela meni hienosti yli muutaman kaatuneen kuusen ,mutta ensimmäisellä kulmalla sain pyytää hakemaan jäljen uudestaan.Toinen kulma meni hyvin ,mutta viimeisestä Bela meni ohi mutta palasi takaisin ja jatkoi hienosti kaadolle asti. Olin oikein tyytyväine,kun vaan kerettäisiin harjoittelemaan useammin.Jäljen jälkeen menimme vielä lintutorniin katselemaan näkyisikö järvellä mielenkiintoisia lintuja, ei näkynyt, mutta saipahan Bela harjoitusta lintutorniin kiipeämisestä.
Hieman jänskättää näin korkealla.
Säät suosivat mökkireissuamme, oli lämmintä eikä satanut pisaraakaan.


14. heinäkuuta 2013

Rilli kyläilemässä.

Sainpa mieluisan koiravieraan kun Rilli tuli käymään.Ei oltu tavattu Rillin kanssa ainakaan kolmeen vuoteen ja aluksi Rilli katseli että kukahan tuo mamma mahtaa olla ,mutta sitten hyvin nopeasti taisi muistaa että kavereita ollaan.Aikanaan Kekku ja Rilli olivat hyvät ystävykset ja tutustuimmekin Rilliin Kekun kanssa pojan ollessa noin 10 viikkoa.Rilli ja Kekku tulivat aina mainiosta toimeen ja Rilli taisi pitääkin Kekkua tyttöystävänään ,eikä tykännyt yhtään kun Clintan tuli kuvioihin mukaan.

Pörröpää <3





Rilli poseeraa.