13. marraskuuta 2014

Marraskuu ja pyryttää

Eipä ole vielä tänä syksynä paljon lunta satanut ja se vähäinenkin lumi on sulanut aina nopeasti pois.Tällä hetkellä ulkona hieman pyryttää hentoista lunta ja maa on paikoin valkeana, pakkasta ei kuitenkaan ole.Niin jo toivoisi lunta maahan tämän harmauden keskelle.Aurinkoa ei ole näkynyt moneen päivään, mutta ulkoiluilmat on olleet kyllä hienot siinä mielessä ettei ole kovasti satanutkaan.Siis ihanteelliset lenkkisäät.
Koirien kanssa tehdään lenkkejä milloin metsään, milloin tuonne rantaan ja välillä sitten remmilenkkeillään sinne sun tänne.Paljon ollaan kyllä oltu ulkona ja hupsut koirat käyvät yhä vedessä jos nyt eivät kuitenkaan ui.Kallavesi on siis vielä jäistä vapaa, eikä taida ihan heti jäätyäkään.Minä tässä jo haaveilen jääpeitteestä ja siitä että päästäisiin jäälle lenkkeilemään.No sitä odotellessa.
Nyt on nuo koirien harrastukset jääneet vähiin.Clintanin kanssa pidetään taukoa rallytokosta ainakin tämä loppu vuosi.Katsotaan jatketaanko keväällä uudelleen.Etsimishommia ovat koirat kyllä saaneet tehdä meidän metsälenkeillä.Milloin etsitään keppejä ja milloin palloja, aina se näyttää olevan koirista mitä mukavinta puuhaa.Vielä ei ole yksikään esine jäänyt löytymättä.Jos sunnuntaina olisi ilmat suotuiset,voitais mennä Clintsun kanssa frisbeenheittoon.Koirien juostessa vapaana jää minulle aikaa valokuvien ottoon ja niitähän on sitten tullut myös otettua.Suurin osa kyllä joutuu aina suoraan "roskakoriin".


25. syyskuuta 2014

Bela 3v

Mihin tämä aika oikein menee.Belakin täytti jo 3 vuotta.Pitihän sitä vähän juhlistaa syntymäpäivää ja tehdä koirille maksalaatikkokakku.Bela melkein poltti kirsunsa kun otin kakkua uunista. Ja kakkuhan teki kauppansa alle aikayksikön.Sääkin muuttui sitten syksyiseksi.Parina päivänä taivaalta tuli räntää ja vettä, mutta eilen sitten jo vähän kirkastui.Sateesta ja rännästä huolimatta suuntasimme lenkkimme tuohon lähimetsää.Kesällä emme siellä käy punkkien takia, mutta nyt on jo sen verran viileää ettei punkkeja ehkä enää niin paljon ole, en ainakaan koirista lenkin jälkeen niitä löytänyt.Metsässä on niin kiva kulkea kun koirat voivat juosta vapaana.Tuossa meidän lähimetsässä ei taida liikkua ketään muita kuin me, joten siellä saa kulkea suht vapaasti.Tänään sitten rallyttelemaan Clintanin kanssa.

Bela 3v

14. syyskuuta 2014

Syksyn värejä

Syksy on alkanut lämpöisestä säästä nauttien.Välillä on ollut ihan kesäisiä lämpötiloja ja sadetta on saatu todella vähän. Clintanin kanssa ollaan tutustuttu koirafrisbeeseen ja Bela on ollut mukanani rallyilemassa.Clintan on ollut tietysti ihan innoissaan frisbeekiekkojen koppaamisesta ja nyt on omat kiekot tilattu. Toivotaan että saamme nauttia näin hienoista syyskeleistä vielä pitkään.


26. elokuuta 2014

Syksyä kohti

Niin on kesä jäämässä taakse ja ollaan matkalla kohti syksyä.Kesä olikin erikoisen lämmin, helleviikkkoja monta peräkkäin.Onneksi saimme olla helteisimmät ajat mökillä, tosin sielläkin oli yhtä helteistä mutta vilvoittava järvi aivan  mökin vieressä.Ja koska oli niin lämmintä emme oikein jaksaneet tehdä mitään.Koiratkin makoili päivät pitkät viileällä nurmella ja kävivät välillä kastautumassa järvessä.En kyllä muista että olisin itsekään käynyt uimassa näin paljon minään kesänä, no ehkä joskus lapsena.Heti aamusta täytyi mennä aamu-uinnille ja Bela tuli usein minun matkaan.Bela pääsi tänä kesänä ensimmäistä kertaa veneeseen ja hienosti tyttö veneessä matkusti.Välillä piti hieman juoda vettä venee laidalta, mutta muuten katseltiin nätisti ohi lipuvaa maisemaa. Olimme toki välillä myös kaupungissa ja helteisimpinä päivinä lenkkimme suuntautuivat tuohon läheiseen rantaan ,josta koirat pääsivät uimaan.Harratukset ovat jääneet vähemmällä tänä kesänä ,mutta syksyllä aloitetaan taas uudella innolla kunhan päästään taas tuonne halille.Sen verran pääsivät koirat matkustamaan muuallekin kuin mökille, että kävimme parin päivän reissulla Lappeenrannassa.En ole käynyt siellä aikaisemmin kesäaikaan ja kyllä kannatti mennä.Todella mukava kesäkaupunki ja koirillekin löytyi sieltä lopulta uimapaikka, sillä sää oli myös siellä helteinen.Kesä meni kaiken kaikkiaan lepposasti ja nauttien lämpimistä ilmoista.Nyt sitten odotellaan syksyn tulemista.




23. kesäkuuta 2014

Juhannus ja muita juttuja

Niin meni juhannus juhlat.Sää oli kaikkea muuta kuin kesäinen, mutta onneksi vältyimme kovilta sateilta.Mittari näytti ulkona +10 astetta,mutta saunassa oli lämmintä ja kamina toi lämpöä mökkiin.Ihana oli kylpeä tuoreen vastan kanssa. Uimaan en kyllä mennyt ,oli sen verran kylmää.Koirat nauttivat olostaan ja naapurin heitellessä keppejä järveen ei niiden riemulla ollut rajoja.Kovan keppien hakemisen jälkeen sitten nukuttikin hyvin shaalien alla.Koska syysmyrsky sai aikaan pihasamme aikamoisen mylläkän ,meni juhannuksen vietto osaltaan pihan laitossa.Eipähän tullut ulkonakaan kylmä kun teki hommia.Kylmän ilman takia monet kukat eivät olleet vielä avanneet nuppujaan ja kesäkukat eivät olleet juuri jatkaneet kasvuaan, no nyt toivotaan lämpimämpiä kelejä.Tänään tulimme Belan kanssa jo kotiin ja Clintan jäi vielä viettämään mökkielämää siskoni kanssa.
Pari viikkoa sitten osallistuimme Clintanin kanssa KPSH:n järjestämään rally-toko mölliin.Hienostihan se meillä meni, tulimme komannelle sijalle ( 3/11) ja saimme hienot pisteet 93/100.Tästä on hyvä jatkaa,nyt vaan pitäisi enemmän päästä harjoittelemaan.