29. marraskuuta 2011

Lunta

Sunnuntai-iltana alkoi vihdoin sataa lunta.Kun menimme maanantai aamuna ulos, oli Bela hieman ihmeissään kun luonto oli muuttunut valkoiseksi.Voi miten oli mukava ulkoilla aamullakin ,vaikka oli vielä pimeää.Lumi sai kaiken näyttämään paljon valoisammalta.Bela loikki innoissaan sinne tänne ja näytti selvästi nauttivan lumesta.Harmi vaan kun jo huomiseksi lupasivat lauhtuvaa,silloin varmaan lumi häviää.
Tänään oli taas Guapo veli vierailulla.Nyt ei yhtään ujosteltu vaan pennut kävivät heti painimaan.Voi taas sitä menoa ja meininkiä.Ei voi kuin ihmetellä miten ne jaksavat toistensa kanssa telmiä niinkin pitkän ajan kerrallaan.Välillä otetti torkut ja sitten painia jatkettiin.Clintan katseli pentujensa touhua sivusta, kävi vain välillä nuuskimassa tarkkaan Guapoa ja taisi yhden kerran pojalleen ärähtääkin.Guapo on hyvin saman tyylinen kuin siskonsa,joten välillä pennut ärisevät toisilleen ihan tosissaan.Ensi viikolla otetaan pentupainit taas uusiksi.

25. marraskuuta 2011

Viikon tapahtumia

Viikko on mennyt niin vinhaa vauhtia, etten ole kerennyt blogiin kirjoitella.Täytyy myöntää, että kahden koiran taloudessa aika menee koirille, varsinkin kun toinen on vasta pentu, jota täytyy käyttää yhtenään ulkona.No kai tämä tästä.
Tiistaina meitä kävi tapaamassa veli Guapo ja meno oli sen mukaista.Ensin vähän kainosteltiin ja sitten lähti ralli käyntiin.Voi sitä menoa ja meininkiä, välillä oli Bela selällään ja välillä Guapo. Sen riekkumisen jälkeen olikin hyvä ottaa pienet nokoset.Nokosten jälkeen ralli olisi varmaan jatkunut, mutta silloin oli jo Guapon aika lähteä omaan kotiin.Bela oli koko loppu päivän ihan tööt.Hannakin tuli Turusta illalla meidän seuraksi ja siinäkin oli Belalla ihmettelemistä, varsikin kun Clintan oli niin innoissaan Hannan tulosta, että se taisi hieman pelottaa Belaa.Hyvin nopeasti Bela kuitenkin meni Hannaa tervehtimään.
Viikolla oli jo yksi pakkaspäiväkin ja ehdin jo toivoa ,että lunta sataisi.En pidä tällaisesta pimeydestä, lumi toisi edes vähän valoa pimeyteen.Bela on kova syömään ulkona kaikkea mahdollista ja kun tuolla on niin pimeää, en edes aina näe mitä se suuhunsa pistää.Monta kertaa olen jo ottanut yhtä sun toista tytön suusta ja siitäkös Bela tykkää.No tämä tapa varmaan jää iän myötä pois.Kekku oli aikanaan kova kerämään suuhunsa tupakantumppeja ja niitä sai sitten kaivaa pois sen suusta.Toivotaan nyt että tulisi ne pakkaset ja lunta ,niin olisi mukavampi tuolla ulkona olla ,kuin nyt sateessa ja pimeydessä.
Tänään meille on tulossa siskoni vierailulla.Hän on Belan toinen omistaja ja tulee nyt ensi kertaa tyttöä katsomaan.Saa nähdä mitä hän tästä villikosta on mieltä.Tänään taitaa muuten Belalla olla nukkumapäivä.Hyvä näin ,viikko on mennytkin aika pienillä nokosilla, kun tyttö ei ole malttanut Hanna täällä ollessa oikein nukkua.
Clintan ja Bela ovat aamuisin hieman jo leikkineet keskenään ja täytyy sanoa, että Clintan osaa hienosti leikkiä Belan kanssa.Sitten kun iskän mitta tulee täyteen hän ärähtää ja siirtyy sänkyyn makoilemaan.Sinne ei Bela vielä pääse.
Ensi viikolla olisi Guapo taas tulossa leikkimään.Yritään tavata veljeä ainakin kerran viikossa näin alkuun niin saavat sisarukset leikkiä pentuleikkejä.




Guapo veli

20. marraskuuta 2011

Pikku riiviö

Meille on muuttanut pieni riiviö.Clintan-iskä on välillä ihan kauhuissaan kun tyttö komentaa haukkumalla ja murisemalla ja hyökkäilee kohti.Eilen taisi sitten tulla mitta täytteen kun näykkäsi Belaa ,niin että vinkaisu vain kuului.Siihen loppui tytön komentelut vähäksi aikaa. Huom vähäksi aikaa.Kun Belalla on vauhti päällä on muiden parasta siirtyä sivummalle.Olen ollut hieman ihmeissäni siitä ,että Clintan on aivan lepsu tyttönsä suhteen.Ei enää oikeastaan edes palloaan puolusta.Ruuat ja herkut jättää suosiolla tytölleen ja lähtee vain pois jos Bela tulee samoille apajille.Ja Belahan seuraa isäänsä kaikkialle.Kun tullaan Clintanin kanssa ulkoa on tyttö vastassa häntä heiluen ja yrittää nuoleskella isänsä huulia.On kyllä mielenkiintoista nähdä kun tyttö kasvaa millainen suhde näille muodostuu.
Torstaina meillä sitten kävi Sinttu-mummi kylässä.Bela katseli häntä sohvan alta ,eikä oikein uskaltanut mennä lähelle.Jos Sinttu oli Belan tiellä, tyttö kiersi hänet kaukaa.Sinttua taas ei tyttö kiinnostanut pätkääkään.Viimein Bela lähestyi Sinttua,mutta Sinttu oli sitä mieltä, että pysy vaan kauempana ja siirtyi pois.Vieraita ihmisiä Bela menee hyvin tervehtimään tuolla ulkona.Ensin hieman tarkkailee tilannetta ,mutta sitten menee reippaasti luokse.Ulkona olemme tavanneet myös naapureiden Santtu koiran, jonka luokse Bela meni yllättävän rohkeasti ,mutta mielistellen.Santtua ollaan nähty nyt muutama kerta ja hänet Bela taitaa jo tunnistaa.
Näin se maailma pikku hiljaa avartuu ja uusia kokemuksia saadaan koko ajan lisää.Ensi viikolla Guapo veli tulee käymään.Saa nähdä millaiset riekkumiset pennut saavat aikaan.

17. marraskuuta 2011

Viikko vierähtänyt

Bela on nyt ollut jo viikon kotona.Kotiutuminen on  ollut helppoa.Tyttö ei ole oikeastaan itkenyt yhtään.Tomera tyttö hän on ja komentaa isäänsä todella topakasti, kun Clintan hyppää sänkyyn tyttöstä pakoon. Välillä taas murisee ja haukahtelee takapuoli pystyssä ja yrittää saada isukkiaan leikkimään.Vielä ei ole Clintan ollut kovin innostunut.Eilen leikittiin tuossa lattialla ja Clintan tuli siihen minun viereen makoilemaan ja kierrähti sitten selälleen ja antoi tyttönsä haistella itseään ja tepastella vatsan päällä.Enää ei kuulu murahteluakaan, kuin silloin jos Bela yrittää ottaa  häneltä palloa.Ruokakuppiaankaan ei mitenkään puolusta, vaan tyttö saa tulla kupille haistelemaan.
Ulkona olemme tutustuneet isoihin autoihin, polkupyöriin, toisiin koiriin jne.Kaikki tämä tuossa turvallisella pihalla, josta on kiva seurata maailman menoa.Terhakkaasti tytöllä on ollut häntä pystyssä.Välillä häntä menee hetkeksi alas jos kuuluu uusi outo ääni, mutta nopeasti se taas nousee pystyyn.Taluttimessa kulkemista ollaan myös harjoiteltu ja nyt se sujuu jo paremmin kuin alussa.Pantakaan ei enää niin kauheasti kiusaa ja taluttimen pureminenkin on jäänyt vähemmälle.Tuolla talomme takapihalla tyttö saa sitten juosta vapaana ja siellä meno on ollutkin  vauhdikasta.Hyvin Bela myös tulee luokse kutsuttaessa ja tepastelee perässäni.
Tänään meitä tulee tervehtimään Sinttu-mummi.Hän on 10 v tipsu ja taisi olla niitä ensimmäisiä Kekun koirakavereita.Mielenkiintoista nähdä miten Bela häneen suhtautuu.



Uusi peti

Isä seuraa tyttönsä puuhia

14. marraskuuta 2011

Neljäs päivä meneillään

No niin, Bela on nyt neljättä päivää kotona.Paljon ollaan jo puuhasteltu kaikenlaista.Käyty kylvyssä, leikattu kynnet ja puhdistettu korvat.Hoitotoimenpiteet ovat menneet hyvin.Ulkoilut karvakuonot tekevät erikseen ja Bela on ollut yksin kun olemme käyneet Clintanin kanssa lenkillä.Muutama haukahdus on kuulunut kun ovi menee jälkeemme kiinni, mutta takaisin tullessamme kotona on aivan hiljaista.Olen jättänyt tytölle pientä puuhasteltavaa siksi aikaa.Tänään teimme lenkin kaikki yhdessä tuohon lähellä olevalle nurmialueelle.Kannoin Belan sinne sylissä ja Clintanin olin laittanut juoksuvyöhön kiinni, näin olivat molemmat kädet käytössäni.Bela katseli ensin ympärilleen ja lähti sitten tutkimaan paikkoja.Clintanilla oli lelu mukana ,jota sille välillä heittelin.Näkyi tuo keksivän tekemistä itsekin, kun löysi paikalta paksun kepin,sitä en kuitenkaan suostunut heittelemään.Bela juoksi välillä pienen vinkupallonsa perässä ja välillä sai hepuleita ja juoksenteli villisti heinikossa.Välillä tyttö juoksenteli isänsäkin perässä.Koska ulkona oli aika kylmä tuuli ,jäi ulkoilumme lyhyeksi ,ettei tyttöselle tullut kylmä.Nyt molemmat ovat päiväunilla.Tänään tein koirille maksalaatikkoa, saa nähdä mitä Bela siitä tykkää.Clintan alkaa pikku hiljaa tottua ajatukseen ,että Bela jää meille.Murinaa ei enää kuulu kun Bela lähestyy.Eilen tosin antoi tytölle kyytiä kun Bela yritti ottaa häneltä pallon pois.
Iskän pallo

Nyt se vei sen pallon



Onpas iso nurmialue
oma pallo

12. marraskuuta 2011

Bela tuli kotiin


nokinenä
 Eilen oli sitten se päivä kun hain Belan kotiin.Sain kyydin Belan veljen Neron omistajilta ja niinpä pennut pääsivät samassa boksissa kotiin asti.Matka meni hienosti ilman yhtäkään inahdusta, tosin läähätystä kyllä kuului, että hieman pentusia jännitti matkan teko.Pihalla teimme pisut ennenkuin tulimme sisään.Bela oli vielä boksissa ja Clintan tuli hyvin varovasti sitä haistelemaan.Kun päästin Belan boksista meni Clintan katselemaan tyttöään keittiön pöydän alle.Bela kierteli asunnossa hyvin rohkeasti, eikä näyttänyt pelkäävän yhtään.Kun Bela meni ihan liki Clintania kuului pientä murinaa ja Bela jätti heti isänsä rauhaan.Yö meni myös ihmeen hyvin, eikä Bela itkenyt juuri ollenkaan.Ulkona olemme käyneet ahkerasti ja tyttö tekee heti pisut kun pääsee ulos ja ruuan jälkeen myös kakkelit.Pisuja tulee kuitenkin sen verran usein, että niitä on saanut korjata useammat lattialta, vielä ei oikein osata tehdä paperille.Bela kuitenkin selvästi ymmärtää ,että tarpeet tehdään ulos.Kova on tyttö leikkimään ja haukkuu ja murisee leikkiessään.Muutamia ihmisiä on tavattu ulkona ja tyttö tekee rohkeasti tuttavuutta. Tästä se alkaa meidän yhteiselo.

turvapaikka

9. marraskuuta 2011

Pakkasaamu

Viime yönä oli ollut pakkasta ja maa oli kuurassa kun aamulla läksimme lenkille.Lenkkimme suuntautui kohti rantaa ja siellä päästin pojan vapaana juoksentelemaan. Aurinko oli juuri nousemassa ja jäin itse ottamaan kuvia.Meillä oli lelu mukana ja Clintan touhusi sen kanssa, kunnes lähti pinkomaan kovaa vauhtia nenä maassa.Ranta-alueella oli näköjään oleskellut myös pupu-jussi ja sainkin huudella useamman kerran ennenkuin poika tuli takaisin.Olisihan se saanut jälkeä seurata pidempäänkin jos olisimme olleet vaikka metsässä, mutta nyt oli autotie sen verran lähellä ,että oli paras kutsua poika takaisin.
Aurinko nousee


Missä Clintan luuraa?
Lupiinit vaan vielä kukkivat

7. marraskuuta 2011

Odottamista

Aada ja Bela
Tässä sitä nyt odotellaan Belan tulemista kotiin.Olen yrittänyt muistella millaista oli kun Kekku tuli kotiin ja mitä kaikkea piti kotiin hankkia pentukoiralle.Kai sitä nyt ottaa tämän pennun tulon vähän rennommin.Kekku oli nimittäin ensimmäinen koirani ja silloin jännitti kovasti miten pennun kanssa tulee pärjäämään.Silloin teki kaikki niinkuin oli päättänyt ettei tee.Kekku sai aika monesti tahtonsa läpi ,kun katseli minua pää kallellaan.Voi noita aikoja.Voihan olla että Kekku tulee monasti mieleen kun Bela täällä tassuttelee.Perjantai aamuna lähden Johanna ja Heikin kyydissä tyttöä hakemaan.Heille on tulossa yksi poika,näin saavat pennut toisistaan seuraa matkan ajaksi, ei tarvitse ihan yksin matkustaa ensimmäistä kertaa.Kaikki pennut ovat saaneet kodit ja kolme heistä on tulossa tänne Kuopion seudulle,yksi Jyväskylään, yksi Iisalmeen, yksi Joensuuhun ja yksi Kiteelle.Pennut on nyt myös rekisteröity ja Belan virallinen nimi on Sano Bolero Belleza.Nimi tulee nobelkirjailija Juan Ramon Jimenezin runon mukaan ja on suomeksi kaunotar.Saa nähdä millainen kaunotar Belasta tulee :).

1. marraskuuta 2011

Bela

Eilen matkustin Joensuun kautta Lieksaan "pentulaatikolle".Asemalla oli vastassa pikku-Clintan siskonsa kanssa.Olipa mukava vastaanotto.Pentuhuoneessa olikin sitten kova meno päällä.Tyttösten kanssa kävimme hieman pihalla ulkoilemassa. Kovin oli reipasta menoa, eikä tytöt olis malttaneet tulla takaisin sisälle lainkaan.Minä sain kunnian syöttää pentusille kalaa ensimmäisen kerran ja kyllä se maistuikin.Kala suorastaan revittiin käsistä.Hyvää näytti olevan.Pennut olivat kovin samanoloisia ja myös samankokoisia.Vaikea oli yrittää heistä valita meidän laumaan sopivin.Olisin voinut ottaa heidät kaikki,Mutta päätös oli tehtävä.Niinpä valko-musta tyttönen on tulossa meille ja nimeksi hänelle tulee Bela. Nimeä olen miettinyt jo useamman viikon ja päädyin tähän Belaan virallisen nimen kautta.Pian meillä siis tepastelee Bela-tyttönen <3.(kuvat Sano Bolero)
Bela




siskokset


jälki?


söpöliini

kenneltalon tyttöset <3


iso-mummi Räppi