26. tammikuuta 2012

Sosiaalistamista, trimmausta ja leikkiä

Maanantaina menimme Bela kanssa käymään ystäväni vaate-boutiquessa.Bela katseli siellä ihmeissään isoja peilejä. joista katseli itseään.Muutenkin liike piti tutkia tarkasti ja katsella suurista näyteikkunoista ohikulkevia ihmisiä.Ennen kotiin tuloa kävimme katselemassa toria ja tulimme bussilla kotiin.Bussinkuljettajan täytyi oikein silittää Belaa kun kannoin tytön bussiin, näin säästyimme koiramaksulta.Bussissa tyttö istui sylissäni ja katseli ikkunasta ohikiitäviä maisemia.
Tiistaina alkoi naapurissamme remontti, jossa piikattiin wc:n lattiaa auki.Voi sitä melua, ei kuullut edes omia ajatuksiaan.Koirat ensin hieman hätkähtivät ääntä, mutta pian eivät enää kiinnittäneet poraamiseen juurikaan mitään huomiota, vaan kävivät nukkumaan.Onneksi nyt on ollut kaksi päivää hiljaista, saa nähdä milloin meteli alkaa uudelleen.
Eilen kävi Nero veli trimmauksessa.Hienosti antoi poika turkkinsa leikata.Hieman kyllä taisi uusi asia jännittää ,sillä häntä pysyi koko ajan visusti jalkojen välissä.Loppu puolella alkoi leikkaus ilmeisesti jo muutenkin väsyttää, sillä poika alkoi hieman piippaamaan.Alle tunnissa homma oli sitten ohi ja karvojen alta paljastui hieno perropoika.Nero on Belaa hieman isompi ja pidempi selkäinen.
Tänään oli sitten Bela ja Guapon leikkitunti.Voi sitä ärinää ja painia.Belaa piti välillä jo hieman komentaa ,kun piti sellaista meteliä, eikä jättänyt veljeä rauhaan ,vaikka Guapo oli jo ihan poikki pitkässä turkissaan.Guapon turkki ajetaan alas vasta neljän viikon päästä kun tulemme taas käymään kotona.Nyt tuleekin hieman taukoa sisarusten riekkumiseen, mutta sitten sitä ollaankin varmaan taas intoa piukassa kun  nähdään seuraavan kerran.
Nero veli uudessa turkissaan


Kuusenmaistajaiset


Täältä tullaan juoksujalkaa




22. tammikuuta 2012

Lunta, lunta

Lunta on satanut monena päivänä ja aamulla sitä tuli taas lisää.Bela meinaa hukkua hankeen kun menee tarpeilleen.Siellä se tarpoo hangessa ja etsii mieluista paikkaa.Polulle ei sovi tehdä ,vaan aina mahdollisimman kauaksi siitä.
Eilen olimme Clintanin kanssa metsälenkillä ja läksin menemään reittiä, jossa mielestäni oli polku, se oli vain peittynyt lumeen. No pojalla ei ollut vaikeuksia lumessa ,mutta minä kapsahdin kuusen juurelle naamalleni kun astuin hankeen ja juuri siinä kohdassa oli joku kuoppa. Onneksi tupsahdin vaan hankeen, eikä käynyt kuinkaan.Olipa aika raskasta siellä metsässä tarpoa ja liukastakin oli kun ei nähnyt lumen takia mihin astui.
Nyt olemme tehneet koirien kanssa sekä aamu-että iltalenkit yhdessä.Clintan ei taida niistä kovinkaan tykätä, kun tyttö aika ajoin hyppi naamalle ,eikä anna isänsä rauhassa nuuskia lumihangessa olevia jälkiä.Tosin Belakin on kova jälkien perään ja välillä peruuttaa hyvän jäljen kohdalla. No harjoitus tekee mestarin ja jatkamme aamuisin ja iltaisin näiden yhteislenkkien harjoittelua.



18. tammikuuta 2012

Kiroilua ja kyläilyä

Aloitetaanpa ensin tuosta kiroilusta.Koirat ei ole vielä paljoa yhteislenkkejä tehneet, mutta eilen läksimme yhteiselle iltalenkille.Bela hyökkäili aluksi kovasti isäänsä kohti ja yritti saada leikkiin, mutta välillä meni hienosti haistellen matkan varrella olleita hajuja.Oltiin jo melkein kotiovella, kun hieno iltalenkki oli muisto vain.Clintan ja Bela jäivät haistelemaan hangella ollutta mielenkiintoista hajua ja kuulin takanamme jonkun komentavan koiraansa.Katsoin olkani yli ja näin miehen jonka vierellä täysikokoinen saksanseisoja istui ilman hihnaa.No ajattelin ,että koira on miehellä käskyn alla, mutta väärin luulin.Huomasin että Clintan lähti liikkeelle ja ennenkuin kerkesin mitään tekemään tämä koira oli Clintanin ja Belan luona.No Clintan tietysti rähähti kun heidän luokseen yhtä äkkiä ilmestyy vieras koira vapaana.Tuiskaisin miehelle, että ota koirasi kiinni, kun toinen koiristani on pentu, eikä sitä tarvitse vieraiden koirien tulla haistelemaan ja jos koirasi ei pysy hallinassasi niin on syytä pitää se kiinni.No tähän tämä mies tokaisi, ettei minun koirat ole hallinassa ja ovat agressiivisia ja Clintan vielä mielenvikainen kun ärähtää hänen pentukoiralleen.Silloin mulla suoraan sanoen napsahti ja annoin tulla täyslaidallisen sellaista tekstiä, etten viitsi sitä tässä edes toistaa.Joo että minun vikahan se oli että hänen vapaana ollut koiransa tuli minun hihnassa olevien koirien luo ja Clintan ärähti että menehän kauemmaksi. Ja mistähän Clintan olisi mahtanut tietää että se puolet itseään isompi koira on pentu.Mies ei tietysti tehnyt elettäkään ottaakseen koiransa kiinni vaan jatkoi matkaa. Kyllä suoraan sanottuna ei ole monesti niin paljon ottanut päähän. On se kumma että sitä koiraa täytyy ulkoluttaa irrallaan vaikkei se ole millään lailla käskyn alla.Meinasi siinä ihan mennä yöunet.
No tänään oli sitten paljon mukavampi päivä.Mentiin Belan kanssa Guapon veljen luokse.Ensin käytiin metsälenkillä ja sitten mentiin Guapon kotiin.Siellä olikin hulppeasti tilaa ja Bela juoksi aivan innoisssaan tilasta toiseen ja Guapo katsoi ihmetellen keittiön pöydän alta, että mitähän tuo siskolikka oikein tuossa hepuloi.Välillä sitten riehuttiinkin ja kotiin tultua Bela on melkein nukkunutkin koko loppu päivän.Guapo joutui myös korvakarvojen poistoon ja vaikka aluksi minun sylissä vähän yritti laittaa vastaan, antoi lopulta nyppiä korvat.Ja niissähän olikin karvaa, aivan kuin isällään pienenä.Ensi viikolla vielä tavataan Guapo, ennenkuin me lähdetään kolmeksi viikoksi Turkuun.



11. tammikuuta 2012

Ulkoilua ja vierailua

Viikonloppuna oli ihan mukava ulkoilusää ja pakkastakin riittävästi.Bela sai manttelin päälleen kun lähdettiin ulos.Tyttö puisteli kovasti itseään, yritti kai saada manttelia pois päältään.Emme menneet kovin kauas,että pääsimme nopeasti sisälle, jos tytölle olisi tullut kylmä.Clintanin kanssa teimme retken lähimetsään ja poika sai juosta siellä vapaana.Metsässä olikin mukavasti lunta ja poika olikin täynnä pieniä lumipalloja kun tulimme sisään, eli Clintan pääsi suihkuun.
Eilen kävimme sitten Nero veljen luona.Nero ensin hieman vierasti Belaa, mutta tovin kuluttua leikki alkoi.Välillä meno meni ärinäksi ja siinä tuoksinassa Bela sai pienen haavan kieleensä.No onneksi haava oli niin pieni, ettei se paljon edes vuotanut verta ja kohta oli paini taas käynnissä.Nero on siskoaan kookkaampi ja Bela tietysti näytti tosi pieneltä lyhyessä turkissaanKotimatkalla kävimme Lemmikki Oy:llä ostamassa koirille lampaan sydäntä ja naudan munuaisia.Munuaisista saa mukavia pieniä herkkupaloja koulutusta varten.
Tänään oli sitten Guapo meillä leikkimässä ja huomenna sisarukset menevät ottamaan tehosterokotukset.



 







Nero veli

Nero ja Bela


 

7. tammikuuta 2012

Belan turkki lähti

Tänään trimmasin Belan turkin ensi kertaa.Naapuri oli auttamassa, kun ei ollut tietoa miten Bela suhtautuu moiseen asiaan.Aloitin selästä, joka on helpoin paikka aloittaa. Kun lähestyttiin naamaa ja kuonoa, tyttö alkoi rimpuilla.Mustaa turkkia on todella hankala leikata kun ei oikein näe mitä leikkaa ja tietysti Belalla juuri kasvot ovat mustat.No saatiinhan se naamakin sitten leikattua.Saksilla täytyy vielä hieman siistiä korvan lehdet ja hieman kuonoakin.Aika helposti turkki saatiin kuitenkin kaiken kaikkiaan leikattua ja pentuturkin alta paljastui honkkeli tyttönen.Saa nähdä miten käy kun mennään ulos lyhyessä turkissa kun ulkona on pakkasta.Onneksi meillä on hyvä mantteli ,joka laitetaan päälle ulos mentäessä. Kuvissa tyttö näyttää hassun isolta.
Pörröturkki


Laiheliini


Pitkäkoipi

5. tammikuuta 2012

Kotosalla

Olemme taas takaisin kotona.Kotimatka sujui yhtä hyvin kuin menomatkakin ja lemmikkivaunu oli täynnä matkustajia koirineen ja kissoineen.Bela ei ollut moksiskaan muista kanssamatkustajista, vaikka vastapäätä matkusti  esim.iso seropi.Bela on hieno pieni matkalainen.
Tänään tuli veli Guapo taas leikkimään.Meno olikin tosi villiä pitkästä aikaa ja varsinkin Bela piti aikamoista älämölöä.Guapo oli aluksi ihan hepakassa tytön kanssa, eikä päässyt Belan alta mihinkään.Välillä kyllä osat vaihtuivat ja Bela joutui taipumaan Guapon alle.Vierailu näkyi ottavan aikalailla tytön voimille, sillä sen ja pienen lenkin jälkeen on uni maittanut.
Isä Clintan on päässyt hieman tekemään myyräntyötä tytölleen ja Bela on alkanut arkailla varsinkin tuolla ulkona vieraita ihmisiä.Kun meillä soi ovikello, niin Clintan aloittaa valtaisan haukun (Kekun peruja) ja Bela hätääntyy ja ihmettelee mitä nyt tapahtuu kun iskä haukkuu tuohon malliin.Nytpä olen ottanut käyttöön haukkupannan ja saada näin tuota Clintanin haukkumista kuriin.Bela on alkanut ajattelemaan, että vieraissa täytyy olla jotain todella epäilyttävää kun heille niin kovasti haukutaan.Esim. junassa Bela ei arkaillut ihmisiä ollenkaan ,tosin ei mennyt kenenkään luoksekaan, mutta katseli aivan rauhallisena muita matkustajia, eikä yhtään yrittänyt heitä paeta.No nyt täytyy vaan alkaa kouluttamaan molempia pois näistä tavoista.Varmaan helpommin sanottu kuin tehty.

sisarukset


Bela ja Guapo <3

Bela junassa

1. tammikuuta 2012

1.1.2012

Niin vaihtui vuosi paukkujen kera.Eipä olleet Clintan ,eikä Belakaan moksiskaan raketeista.Clintanin kanssa käytiin vielä klo 23 ulkona, eikä Clintan huomionut pauketta ollenkaan.Muutenkin meni vuoden vaihde rauhallisesti ja kävimme nukkumaan heti puolen yön jälkeen.
Tänään menimme tapaamaan Incaa ja Liinua ulkoilun merkeissä.Clintan kävi aivan kuumana Incan perään ja Inca joutuikin komentamaan Clintania monen monta kertaa.Eipä ollut Clintan komenteluista moksiskaan, välillä sentään jätti Incan rauhaan.Belaa taas jännitti Incan ja Liinun tapaaminen kovasti.Kun laskin Belan irti, intoutui Liinu jahtaamaan Belaa ja Bela juoksi karkuun minkä töppösistään pääsi, eikä kuullut luoksetulo komentoja olleenkaan.Bela oli jo aika kaukana meistä ja ylittämässä pientä siltaa ,joten jouduin pyytämään sillalla ollutta miestä ottamaan Belan kiinni.Mies estikin Belan etenemisen ja Clintankin oli silloin jo lähtenyt Belan perään ja sai Belan tulemaan perässään minun luokse.Sen jälkeen teimmekin monen monta luoksetuloharjoitusta ja hyvin Bela tulikin takaisin Liinun jahtaamisesta huolimatta.Sellaista se on olla joukon nuorin, toiset hieman jahtaavat ja ajavat takaa.Liinusta oli tietysti mukava kun Bela juoksi karkuun ja hän sai juosta perässä.Eipä Bela ole vielä oikein päässyt muiden koirien kanssa ulkoilemaankaan, joten tämä oli hyvää harjoitusta.Kotiin tultaessa tyttö kävikin nukkumaan ja makoilee nytkin tuossa jaloissani.Taisi ulkoilu ottaa myös Clintanin voimille kun uni maittoi myös hänelle.
Liinu ja Inca


Belan joulutähti


Uuden vuoden kimppu


Clintan kurkistelee