23. helmikuuta 2012

Guapo kylässä

Olemme nyt olleet Belan kanssa kahdestaan kotona tiistaista lähtien.Clintan jäi siskoni hiihtolomaseuraksi Turkuun.Sairastuin maanantaina flunssaan, joten pentukurssi ilta jäi väliin.Tiistaina lähdimme kuitenkin kotia kohti.Onhan tuo olo ollut aika kehno, nenä tukossa ja yskittää, mutta kyllä se siitä.
Tänään tuli Guapo-veli pitkästä aikaa käymään ja nyt oli sitten samalla turkin trimmaus pojalla edessä.Kyllä olikin pojalla valtava pöheikkö, eli oli aika se tosiaan leikata lyhyeksi.Hienosti antoi Guapo trimmata, ainoa hankalampi paikka oli kuono ja silloin Guapo esitteli uusia hampaitaan ihan niinkuin isänsäkin.No hampaita saa aina esitellä, ei nuo niin pelottavat ole.Loppua kohden täytyi sitten hieman inistäkin kun ei olisi enää jaksanut pöydällä seistä.Lopuksi sitten Guapo sain palan kananfilettä palkaksi ja hyvin se pojalle maistuikin.Ja voi miten komea poika sieltä turkin alta paljastuikaan.






19. helmikuuta 2012

Pentukoulusta paimennukseen

Maanantaina olimme Belan kanssa taas pentukurssilla. Bela käyttäytyi nyt aivan toisella lailla kuin ensimmäisellä kerralla.Paikka oli nyt tuttu ja muut koirat ja ihmisetkin oli tavattu aikaisemmin.Kenellekään ei tarvinnut enää urahdella.Tällä kertaa oli vuorossa jätä käskyn opettelu.Hienosti se Belalta onnistui.Ihan alussa harjoittelimme edellisellä kerralla saatua kotiläksyä eli katsekontaktia.No siinäkään ei ollut vaikeuksia.Lopuksi oli vielä ohitusta.Hyvin tyttö jaksoi tunnin loppuun asti.Kotimatkalla piti kyllä jo käydä takapenkille pitkälleen.
Tänään olimme Clintanin kanssa Somerolla kokeilemassa paimennusta.Vaikka aamulla olikin tosi huono keli, lähdimme matkaan.Eipä tuolla paljon ollut liikkujia ja matka meni hyvin.Meille osanottajille oli aluksi tarjolla aamupalaa ja samalla päivän järjestäjä kertoi meille yleisiä asioita paimennuksesta.Koirissa oli mukana kokeneempia paimentajia ja sitten meitä ihan ensikertalaisia.Viisi koirista oli perroja ja yksi koirista oli aussi.En ole koskaan ajatellut että Clintanilla olisi paimennusviettiä, mutta halusin kuitenkin käydä katsomassa kuinka se lampaisiin suhtautuu.No eipä pojasta juurikaan sitä paimennusviettiä löytynyt.Aluksi se vaan haisteli toisten koirien jättämiä jälkiä ja sitten olisi vaan lähtenyt ajamaan lampaita takaa.Ensin Clintan oli liinassa ja sitten otin avukseni kepin jolla oli tarkoitus osoittaa koiralle mihin se ei saa mennä lähestyessään lampaita.No niinhän siinä kävi kuten vähän pelkäsin,Clintan aikansa keppiä katseltuaan tarttui siihen kiinni.Sen mielestä se oli ihan leikkimistä varten ja lampaat eivät olisi enää voineet vähempää kiinnostaa.Toisella kerralla Clintan olikin sitten koko ajan liinassa, koska se muuten vaan hyppi ympärilläni ja yritti saada minut leikkimään kanssaan.Toisellakaan kerralla ei siis Clintan suuremmin lampaista kiinnostunut ,muuten kuin niitä takaa ajaakseen ja sehän ei ole paimennuksen tarkoitus.Täytyy sanoa ettei paimennus nyt ihan helppoa ole ohjaajallekaan.Lampaat kyllä seuraavat ihmistä ,mutta takaperin kävellessään niihin aina tahtoi törmätä.Päivä oli kuitenkin todella mukava ja lopuksi saimme syödä maittavan lounaan jälkiruokineen.Tulipahan käytyä nyt paimennustakin kokeilemassa.Olemme taas Clintanin kanssa yhtä kokemusta rikkaampia.















10. helmikuuta 2012

Tuijan koirakoulu

Maanantaina aloitimme Belan kanssa pentukurssin Tuijan koirakoulussa.Paikalla oli 5 muuta pentukoiraa, eli ryhmämme on pieni.Aluksi Tuija kävi tutustumassa koiriin ja sitten hän katsoi miten kukakin koiraansa kouluttaa ja mitä koirat osaavat tehdä. Samalla hän jokaisen kohdalla neuvoi miten voisi tehdä toisin.Bela suhtautui uuteen paikkaan yllättävän rauhallisesti, eikä ollut erityisen stressaantunut uudesta paikasta ja ihmisistä.Toiset koirat tietysti kiinnostivat kovasti ja välillä alkoi paikalla olo kyllästyttää, olisi pitänyt Belan mielesti ilmeisesti olla enemmän toimintaa.Tunti vierähtikin nopeasti ja kotiläksyksi saimme katsekontaktiharjoituksia.Olen ollut aika monella erilaisella kurssilla koirien kanssa ja täytyy sanoa että Tuija on hyvin järjestelmällinen koulutuksessaan, eikä kiirehdi kenenkään kohdalla, vaan neuvoo hyvin ja tarkasti .Lopuksi teimme luoksetuloharjoituksia.Tunnin loputtua Bela alkoi väsähtää ,eikä jaksanut enää keskittyä, niinpä olikin hyvä että tunti loppui.
Viikolla on ollut taas kovia pakkasia.Tänäkin aamuna mittari näytti -24 astetta.Onneksi päivällä pakkanen laski ja pääsin Clintsun kanssa pidemmälle lenkille.Menimme Lausteen pellolle ja heittelin pojalle palloa.Sille tielle pallo sitten jäi, kun se hävisi lumihankeen.Belan kanssa käytiin myös juoksemassa tuossa lähimetsikössä.Tytöllä olikin vauhti päällä ja hän juoksi ympyrää hangessa hullun lailla.Oli kiva kun tyttökin pääsi välillä juoksemaan vapaana.
Mikähän tämä on?


kuuraparta

6. helmikuuta 2012

Clintan 4 vuotta

Clintan täyttää tänään jo neljä vuotta.Kyllä on aika mennyt nopeasti.Vastahan hänet hain 5 kk ikäisenä Ruotsista. Lahjaksi Clintan sai tennispalloja, kunikas muuten ja kuivattua kanafilettä. Eilen kun pakkanen alkoi lauhtumaan teimme Clintanin kanssa aamulenkin Lausteen metsään.Siellä sai poika revitellä vapaana mielin määrin.Onneksi olin laittanut hänelle huomioliinan kaulaan, sillä muuten en olisi nähnyt missä hän juoksee.Clintan valkoisena koirana maastoituu hyvin lumiseen metsään.Paljon onnea ihanalle perropojalleni!







4. helmikuuta 2012

Turun pakkasia

Olemme olleet nyt viikon Turussa.Opiskelut jatkuneet ja kiirettä on pitänyt.Tämä viikonloppu menee ruukkukasvitenttiin lukien.Maanantaihin mennessä pitäisi osata tunnistaa noin 100 kasvia ja tietää niiden tieteelliset ja suomenkieliset nimet.
Myös täällä Turussa on ollut kovat pakkaset.Lenkit koirien kanssa on jääneet kovin lyhyiksi.Clintan ei paljon välitä pakkasista, mutta en anna sen kuitenkaan palelluttaa töppösiään.Belan kanssa teemme vain lyhyitä lenkkejä ihan tuossa lähimetsässä.Huomenna pitäisi jo olla paljon lauhempaa,sitten pääsisi Clintankin kunnon lenkille.Koirat ovat hyvin sopeutuneet täällä oloon ja jäävät ihan rauhallisesti odottamaan kun olemme koulussa.Maanantaina kävin pentukurssin teoriaosuuden ja ensi viikolla Bela pääsee sitten opettelemaan pentukurssin alkeita.Kurssille osallistuu kuusi pentukoiraa, joten ryhmä on mukavan pieni.Saa nähdä miten Bela suhtautuu uuteen tilaan ja ihmisiin.