23. lokakuuta 2013

Clintan ja Bela kotikäynnillä

Viime keskiviikkona minulla olikin oikea onnen päivä.Clintan ja Bela tulivat silloin käymään kotona pitkästä aikaa. Voi sitä ihanuutta kun sai koiria viedä lenkille ja touhuta niiden kanssa ja mikä parasta kun molemmat tulivat yöllä viereen nukkumaan <3.Jos joku on epäillyt että koirat eivät vähennä stressiä ja tuo hyvää oloa ,niin nyt todistan nuo epäilyt vääriksi.Minulla oli niin hyvä olo koirien täällä ollessa, kaikki huolet unohtuivat. Miten sitä on joskus ollutkin ilman koiraa.Valitettavasti vurrukat joutuivat sunnuntaina lähtemään takaisin Turkuun, mutta kohta taas tavataan.Molemmat koiruuksista pääsivät kotona käydessään turkeistaan.Clintan varsinkin oli varsinainen karvaturri ja turkista löytyi vaikka mitä roskaa.Onneksi kone pelitti hyvin ja molempien turkit sain trimmattua nopsaan.
Karvaturrit kotona <3
Samettiturkki <3
Pakkasaamu

Toinen samettiturkki <3

9. lokakuuta 2013

Syksyisiä kuvia

Syksy on ollut kaunis ja lämmin ja puut ja pensaat ovat saaneet kauniit ruskan värit.Harvoin on ollut näin aurinkoista syksyä ja maisemakuviakin on tullut otettua ihan urakalla. Belakin täytti jo kaksi vuotta, niin vaan tyttökin on tullut aikuisen koiran ikään.Kyllä aika menee hurjaa vauhtia.Koirat viettävät aikaa Turussa ja siellä on mennyt hienosti siskoni hyvässä hoidossa.Saa nähdä milloin ensi lumi sataa,lupasivathan nuo jo ensi viikoksi kylmenevää ja pakkasöitä.

Bela 2 v <3