19. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen viettoa

Näin ollaan aloitettu Pääsiäisen vietto lanka-lauantaista.Ulkona mitä parhain keli, joten suuntasimme vurrukoiden kanssa tuonne rantaan.Pallot oli taas mukana, näin koirat saa enemmän liikuntaa kun minun kävely on vielä aika kivuliasta tuona varpaan takia.Eilen teimme nimittäin aika pitkät lenkit, joten varvas kipeytyi entisestään. Voi olla että menee aika pitkä aika ennenkuin saan jalkani kuntoon. Toivotaan että huomenna sää jatkuu samanlaisena ,niin saadaan olla ulkona.Jäät olivat lähteneet eilen ,joten nyt voi huoletta laskea koirat juoksemaan rantaan.Onhan nuo molemmat jo talviturkit heittäneet viime viikolla kun jäät olivat rannasta sulaneet.Kävin tänään tarkistamassa miten sinivuokot kukkivat ja pieni metsikkö olikin sinisenään vuokkoja.




13. huhtikuuta 2014

Päivitystä

Aika harvoin tulee enää tänne blogiin mitään kirjoiteltua. Facebook on niin näppärä paikka lisätä kuvia ja kertoa jos on jotain kerrottavaa (harvoin kyllä mitään tärkeää). Mutta eipä unohdeta kuitenkaan tätä blogiakaan.
Kevät tekee vauhdilla tuloaan ,vaikka onkin vielä ollut pakkasöitä ja järvetkin on vielä jäässä.Nyt on muutamana päivänä satanut vettä, joten eiköhän ne jäät pian lähde.Kävimme pari päivää sitten tuolla rannassa katsomassa joko koirat pääsisi veteen ja kun ranta oli sula niin sinnehän ne molemmat menivät,uimaan ei kuitenkaan vielä päässyt.
Belalla oli myös juoksut ja ilmeisesti kun ne tulevat vaan kerran vuoteen, niin kestihän nuo melkein kolme viikkoa.Pari päivää meillä olikin sitten hyörinää kun Clintan kampesi itseään jatkuvasti Belan selkään.Ei ole tuo kastraatio niitä haluja hävittänyt.No nyt olisi suunnitelmissa Belan sterilisaatio,ilmeisesti syksyllä.
Clintanin kanssa ollaan käyty muutaman kerran rally-toko treeneissä.Hieman ailahtelevaisesti tuo harjoittelu meiltä menee, pojalla kun nuo kerrokset nousevat aina liikaa.No meillä on niin vähän treenejä takana että eiköhän tuohonkin vielä löydetä joku ratkaisu, ettei Clintan aivan noin kovasti aina kiihtyisi hallissa.Ensi viikolla olisi koulutusta rally-tokoon liittyen,sattuu vaan pääsiäislauantaiksi etten vielä tiedä päästäänkö mukaan.Olisi kyllä todella tarpeeseen se koulutus.

Kohta pääsee uimaan.
Ihanat sinivuokot