22. marraskuuta 2015

Sadetta,räntää ja lunta.

Marraskuu on ollut kovin sateinen, vettä on tullut melkein joka päivä eikä aurinkoa ole juuri näkynyt. Koirat on kantaneet ulkoa hiekkaa ja muuta roskaa, niin että siivoamaan on joutunut lähes joka päivä ja tassuja on pesty jokaisen lenkin jälkeen. Nyt sitten viikonloppuna satoi lunta. Ulkona on vaihteeksi valoisampaa kun ollaan koko marraskuu kuljettu pimeässä. Belan kanssa ollaan harjoiteltu hajun etsintää ja ukon kanssa tehty rally-tokoa. Ulkona ollaan metsässä etsitty palloja ja muuten vaan lenkkeilty luonnosta nauttien. Lenkkien jälkeen koirat on syöneet ja köllähtäneet tyytyväisinä päiväunille.

8. marraskuuta 2015

Kotona

Niin vierähti viisi viikkoa Turussa ja torstaina tultiin vihdoin kotiin. Mukava oli olla reissussa , mutta ihana oli päästä kotiin. Syksy oli saapunut Kuopioon ja puut olivat tällä välin pudottaneet lehtensä. Ensimmäisellä lenkillä menimme tuonne rantaan, ikävä oli ollut veden ääreen. Koiratkin juoksi innoissaan veteen ja olisivat varmaan lähteneet uimaan jos olisin veteen kepin heittänyt. Vesi on laskenut kovasti ja pääsimme rantakiviä myöten kulkemaan rantaviivaa myöten. Sää on ollut täälläkin lämmin, mutta kovin märkä. Koirat on joutuneet joka lenkin jälkeen tassupesulle ettei lattiat ihan lainehtisi hiekkaa.

2. marraskuuta 2015

Lappeenrannassa

Tultiin viime torstaina Clintanin kanssa sukulaisiin tänne Lappeenrantaan. Kuukausikin vaihtui marraskuuksi , eikä talvesta ole mitään tietoa. On ollut harvinaisen lämmin ja sateeton syksy. Huomenna lähdetään takaisin Turkuun.