28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen Turussa

Tulimme torstaina Turkuun pääsiäisen viettoon. Perjantai meni lenkkeillessä ja syödessä ja saunoessa.Lauantaina suuntasimme kaupungille ja kävimme torilla ostamassa vihanneksia ja kukkia pääsiäispöytään. Kotimatkalla kävimme Aurajoen rannalla uudessa kahviossa syömässä italialaista jäätelöä. Sunnuntaina menimme käymään Ruissalossa ja siellä olikin paljon muitakin ulkoilijoita. Tuuli oli tosi navakka niin että minä olin aika jäässä kun tulimme kotiin. Tänä aamuna menimme katsomaan Lausteen metsää ja olisiko siellä vielä lunta ja löytyihän sitä vielä hieman. Päivälenkillä bongasin taivaalla 16 kurjen auran ja muutama joutsenkin on lentänyt ylitsemme. Ihanaa kun tulee kevät.

18. maaliskuuta 2016

Aurinko armas

Muutamana päivänä ollaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Tänä aamuna oli -5 astetta pakkasta ja menimme aamulenkille jäälle. Koirille takit päälle sillä pakkasen lisäksi ulkona kävi aikamoinen tuuli. Olipa ihana kävellä jäällä sillä pakkasen myötä siellä oli hankiainen ja saimme kulkea minne päin vaan niin ettei tarvinnut tarpoa hangessa. Tätä olen niin kaivannut ja toivotaan että tästä kelistä saamme nauttia muutaman päivän.

13. maaliskuuta 2016

Kevättä ilmassa

Niin on käänytty kevättä kohti, ollaanhan jo kohta maaliskuun puolivälissä. Päivisin lämpötila nousee plussalle ja kadut alkaa olla sulat. Yöksi menee taas pakkaselle ja tiet on olleet aamuisin tosi liukkaat. Muutamana aamuna on ollut sankka sumu , eikä jäällä ole nähnyt vastarantaa. Tänään oli ihana aurinkoinen ilma ja teimmekin pitkän lenkin Pirttiniemeen. Viikolla lähti molemmilta koirilta turkki ja juuri sopivasti, ennenkuin tulee kunnon rapakelit.