5. helmikuuta 2016

Talvisia kelejä

Lunta on sadellut useampana päivänä ja pakkanenkin lauhtui ja sen seurauksena jäälle on tullut vettä. Joka päivä olemme kuitenkin käyneet jäällä kun siellä saavat koirat juosta vapaana mielin määrin. Frisbeetä olen heille heitellyt ja vurrukat on joutuneet juoksemaan umpihangessa. Siinä ovat saanet hieman energiaansa purettua.Aurinkokin on paistanut muutamana päivänä ja talitintit titittää. Kevättä on jo ilmassa. Kotona ollaan tehty nose work:iä ja Bela on kyllä uskomattoman motivoitunut nenän käyttäjä. Kokeilin tytöllä ensimmäistä kertaa että haju purkissa oli vuorokauden vanha ja hyvin purkki löytyi joka kerta. Clintanin kanssa tehdään vielä hajun tunnistusta lasipurkkien ja naksuttimen avulla. Jospa ukko kohta alkaisi ilmaista sitä hajuakin eikä vaan koskettaa kirsullaan purkkia sen kummemmin sitä nuuskuttelematta.

 


Ei kommentteja: