20. lokakuuta 2012

Kukkasia, kukkasia

Koulussa teimme tällä viikolla erilaisia kimppuja, astelmia ja harjoiteltiin vieheiden tekemistä. Aloitimme aamulla kahdeksalta ja päivä lopetettiin vasta neljän jälkeen, välillä kävimme vain syömässä, muita taukoja emme pitäneet. Torstaina kun tulin kotiin ja käytin koirat ulkona, olin aivan poikki. Nukahdin nojatuoliin tv:tä katsellessani. Ei uskoisi että kukkakimppujen tekeminen näin väsyttäisi. Oikea käsi oli aivan kipeä kun teimme isoja kimppuja esim. surukimppua. Ensi viikolla sitten täytyy harjoitella ahkerasti näyttöä varten.Surulaitetta täytyy harjoitella ja tietysti muutakin näyttöön tulevaa. Joudumme näytössä tekemään asetelman ,kimpun, surulaitteen ja vieheen. Onneksi aikaa on kuitenkin kaksi päivää. Nyt jo hieman hermostuttaa, sillä tuntuu ettei vielä osaa oikein mitään.
Paralleeli kimppu

Pyöreä korkea kimppu
Surukimppu
Paralleeli asetelma

Viehe
Viehe
Asetelma
Nämä kukat olisi menneet sidontaviikon päätteeksi roskiin, mutta toin ne kotiin
Nämä kukat olisivat menneet sidontaviikon päätteeksi roskiin, joten toin ne kotiin.

2 kommenttia:

Vilkku ja Rommi kirjoitti...

Nuo sun tekemät kimput ja asetelmat on kaikki aina niin mahtavia! Tykkään todella paljon! :)

Clintan kirjoitti...

Kiitos.Onhan näitä mukava tehdä ainakin omaksi iloksi.Huomenna on sitten tiukempi paikka kun meillä alkaa sidonnan näyttö, kaksipäiväinen.(Syvä huokaus)