19. helmikuuta 2013

Haaste

Sain Vilkun ja Rommin emännältä seuraavanlaisen haasteen. Taidan minäkin osallistua haasteeseen vähän oikomalla sääntöjä, eli vastaan vain Marin kysymyksiin. Ensin kuitenkin haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Myös haastajan 11 kysymykseen pitään vastata. 3. Haastetun pitää kertoa 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat. 4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa ,jolla on alle 200 lukijaa. 5 Pitää kertoa, että heidät on haastettu. 6. Ei takaisin haastamista.

Minun vastaukset Marin kysymyksiin

1.Ketä karvaisia laumaasi kuuluu? Rotu, sukupuoli, ikä?
Laumaamme kuuluu espanjanvesikoirat Clintan ja Bela. Clintan on uros ja Bela narttu (isä ja tytär). Clintan on nyt 5 v ja Bela 1v 4kk.

2.Miksi olet päätynyt kyseiseen rotuun/rotuihin mitä sinulla on?
Ystävilläni oli espanjanvesikoira. Itse asiassa Luna oli ensimmäinen perro jonka tapasin.Kun Luna oli tarkoitus pennuttaa ja itselläni oli koiran hankinta edessä, oli rotuvalinta valmis, sillä ihastuin kovasti Lunaan. Sitten pääsin tutustumaan toisiinkin perroihin ja se vain vahvisti rotuvalintaa.Lunan pentu Kekku oli siis ensimmäinen perroni ,joka valitettavasti menehtyi tapaturmaisesti kohta kaksi vuotta sitten.

3.Koirassasi parasta? 
Clintanissa parasta on valtava tekemisen into.Se ei väsy koskaan.Sitä ei tarvitse koskaan yllyttää tekemään jotain harrastuksissa ,eikä kyllä muutenkaan.
Belan paras puoli on sen kiltteys. Bela on selvästi perroistani kaikkein kiltein, sille saa tehdä ihan mitä vaan, eikä se koskaan laita vastaan.Bela on kiltti myös toisia koria kohtaan. 

4.Koirasi ärsyttävin piirre? 
Clintanin kohdalla se liitty tuohon edelliseen kysymykseen.Sen into tekemiseen on sekä hyvää että huonoa.Clintan kuumuu liikaa harrastuksissa ja sen  seurauksena se alkaa sähläämään.Siltä on vaikea saada kierroksia alas.
Tällä hetkellä Belan ärsyttävin piirre on arkuus. Toivotaan että kun itseluottamus kasvaa, että siitä tulee hieman rohkeampi.

5.Mitä syötät koirallesi?
Meillä barfataan.Koirien ruoka koostuu raaoista luista (kana, possu, nauta, ) sekä lihakasvissoseista ( kanaa, kalkkunaa, hevosenlihaa, sikaa, sisäelimet).Nappulat ovat jääneet kokonaan pois ruokavaliosta.

6.Olisitko valmis ottamaan lisää koiria? Ja jos niin olisiko rotu sama vai jokin muu?
Eiköhän minun koirakiintiö ole nyt täynnä. Rotu kyllä varmaan pysyisi samana jos vielä yksi koira tulisi taloon.

7. Onko koirasi käynyt eläinlääkärillä muutoin kuin rokotuksilla? Eli onko teillä sairastetu?
Clintan on käynyt kaksi kertaa tapaturmien vuoksi lääkärillä.Kerran tassuhaavan takia ja kerran kepistä kielen alle tulleen pistohaavan takia. Kerran Clintanilla on ollut kynsivallin tulehdus.Muuten ei ole tarvinnut tähän mennessä eläinlääkärissä käydä kuin rokotuksilla ja terveystutkimuksissa.
Belalla on ollut ihan pentuna korvissa hiivaa ja yksi lievä korvatulehdus toisessa korvassa.Viime vuoden syyskesällä Bela sai sitkeän tassutulehduksen ja koska oli niin sateinen kesä ja syksy ,tulehduksen paranemiseen meni aikaa.Muuten tyttö on ollut terve.

8. Mitä harrastatte ja missä määrin koirasi kanssa?
Kesällä teemme verijälkeä sen mukaan miten metsään päästään, kun ei ole sitä omaa autoa.Clintanin kanssa aloitettiin agilityn harrastus, mutta se on nyt jäissä. Omat kahden ja puolen vuoden opiskelut toisella paikkakunnalla ovat vähän sotkeneet harrastuksia.Nyt ollaan pojan kanssa aloitettu rallytoko, saa nähdä tulisiko siitä meille pidempiaikainen  harrastus.Bela on nyt touhutokokurssilla ja tässä vielä mietin mikä olisi Belalle mieluisa harrastus. Jälkeä tulen ainakin tytön kanssa kokeilemaan, sillä tuntuu olevan kova kiinnostus hajuihin ja kurssilla olemme harjoitelleet esine-etsintää.Tällä kertaa käymme harkoissa kerran viikossa.Niin ja olemme tässä alkuvuodesta käyneet Clintanin kanssa koiratanssissa.

9. Mistä koirasi nauttii?
Molemmat nauttivat uimisesta.Veteen on aina kova hinku.Ja Clintan ainakin nauttii hieronnasta. Bela ei ole vielä hierojalla käynyt.Molemmat tietysti tykkäävät kun heitä rapsutellaan ja pidetään muuten hyvänä :). Mökillä on koiren mielestä kaikkein mukavinta olla ja ne nauttivat siellä koko päiväisestä vapaudesta.

10.Miten koirasi suhtautuu toisiin koiriin? Uroksiin/narttuihin? Entä eri ikäisiin?
Clintan luulee olevansa kaikkien koirien kuningas. Ehkäpä se osaltaan johtuu siitä ,että Clintan on joutunut muutaman kerran toisten urosten hyökkäyksen kohteeksi ja jäänyt niissä aina toiseksi.Ei pelkää minkännlaista  koiraa, jos joku haastaa, ottaa haasteen vastaan.Alistaa Belaa joka päivä, eli on vielä meidän lauman johtaja.Jos vieras koira tavataan Clintan näyttää kuka on kuka ,eikä sitten enää piittaa vieraasta koirasta, ihan sama onko uros tai narttu.Bela on toistaiseksi ollut tosi kiltti toisia koiria kohtaan.Katselee eikä mene heti nuuskimaan vieraita koiria, on varovainen ja vaatii hieman aikaa tutustuakseen.

11. Mitä ominaisuuksia haet koirilta? Mitä ominaisuuksia arvostat koirissa jo pentulaatikolla?
Hyvää hermorakennetta, terveyttä, sosiaalisuutta, tekemisen intoa,kiltteyttä.Tällaisia ominaisuuksia voisi olla ihannekoirallani. Tähän mennessä olen päässyt kahden koirani pentulaatikolle, eli Kekun ja Belan. Clintan oli jo 4kk kun sen ensi kerran tapasin.Kekun kohdalla olin iloinen että kasvattaja valitsi pennun minulle ,sillä olinhan täysin kokematon koirien suhteen.Ja Kekku olikin minun elämäni koira.Koska halusin nartun Clintanin kaveriksi valinnanvaraa oli vaan kaksi.Clintanin pennut olivat hyvin samanoloisia ja niistä oli vaikea nähdä mitään suurempia eroja.Tietysti se on tärkeää ettei pentu pelkää ihmisiä ja on muutenkin reipas, leikkii muiden pentujen kanssa ja on muutenkin virkeä.Siihen kiinnittäisin mahdollisuuksien mukaan myös huomiota ,että pentu osaa rauhoittua ,vaikka huoneessa on ihmisiä ja muuta hälinää.

Jatkan haastetta ja tässä haastamilleni koirien omistajille kysymykseni.
 Minun haasteeni menee Nean, Ninjan ja Nepan emännälle ja Incan ja Liinun emännälle.
Ja ei kun vastaamaan :)

1. Rotukoira vai sekarotuinen?
 2. Jos omistat rotukoiran mikä vaikutti kennelin valintaan?
3. Miten olet mielestäsi onnistunut koiriesi kouluttamisessa?
4. Uros vai narttu, miksi?
5. Mikä on sinulle hyvä määrä koiria?
6. Millaisia koirasi ovat luonteeltaan?
7. Minkä ikäisenä hankit oman ensimmäisen koirasi ja miksi hankit koiran?
8. Voisitko ostaa koiran ulkomailta?
9. Mikä on korkein hinta minkä maksaisit rotukoirasta?
10. Miten kiinnostunut olet koirasi rodusta? Seuraatko esim. rodun terveyttä?
11. Miten vaikeaa/helppoa olisi olla ilman koiraa?


Ei kommentteja: