17. marraskuuta 2012

Best-in tehtaanmyymälä

Aivan kotinurkallemme on avattu Best-in tehtaanmyymälä, jossa myydään myös barf ruokia koirille.Kävin tänään täydentämässä koirien ruokavarastoja ja siellä oli myynnissä hanhimixiä., eikä hintakaan ollut paha 500g 1,63€. Otin sitä yhden pötkön kokeeksi, mutta jos koirat siitä pitävät täytyy kyseinen ruoka lisätä koirien ruokavalioon. Lisäksi matkaan lähti possun rustoluuta 1500 g hintaan 4,41,ei ollut sekään kovin kallista. Kasvisosetta ,kalkkunamixiä ym. barfruokaa tuli lisäksi ostettua. Liikkeessä on myynnissä myös Hurtta tuotteita jotka jäävät pois tuotannosta. Edellisellä kerralla ostin sieltä Hurtan fleecehaalarin 15 eurolla. Koirille sain vielä kaupanpäällisiksi kaksi kalkkunankaulaa. Siinä liikeessä tulee nyt varmaan useastikin asioitua, kun on vielä ihan melkein vieressä.
Koirien kanssa teimme aamulla 1,5 tunnin lenkin.Ihana lähteä viikonloppuna hyvissä ajoin ulos kun on vielä niin rauhallista. Läheisellä lammella näimme vielä sorsia. Bela olisi varmaan mielellän tehnyt lähempääkin tuttavuutta sorsien kanssa, muuta linnutpa päättivät lentää hieman kauemmaksi. Päivällä koirat sitten saivat hieman nuuskutella ,sillä tein molemmille " nakkiruudun" ja se jälkeen olikin vapaata pallon noutoa.

  
Sushi ateria, itse tehtyjä

Ei kommentteja: