5. tammikuuta 2012

Kotosalla

Olemme taas takaisin kotona.Kotimatka sujui yhtä hyvin kuin menomatkakin ja lemmikkivaunu oli täynnä matkustajia koirineen ja kissoineen.Bela ei ollut moksiskaan muista kanssamatkustajista, vaikka vastapäätä matkusti  esim.iso seropi.Bela on hieno pieni matkalainen.
Tänään tuli veli Guapo taas leikkimään.Meno olikin tosi villiä pitkästä aikaa ja varsinkin Bela piti aikamoista älämölöä.Guapo oli aluksi ihan hepakassa tytön kanssa, eikä päässyt Belan alta mihinkään.Välillä kyllä osat vaihtuivat ja Bela joutui taipumaan Guapon alle.Vierailu näkyi ottavan aikalailla tytön voimille, sillä sen ja pienen lenkin jälkeen on uni maittanut.
Isä Clintan on päässyt hieman tekemään myyräntyötä tytölleen ja Bela on alkanut arkailla varsinkin tuolla ulkona vieraita ihmisiä.Kun meillä soi ovikello, niin Clintan aloittaa valtaisan haukun (Kekun peruja) ja Bela hätääntyy ja ihmettelee mitä nyt tapahtuu kun iskä haukkuu tuohon malliin.Nytpä olen ottanut käyttöön haukkupannan ja saada näin tuota Clintanin haukkumista kuriin.Bela on alkanut ajattelemaan, että vieraissa täytyy olla jotain todella epäilyttävää kun heille niin kovasti haukutaan.Esim. junassa Bela ei arkaillut ihmisiä ollenkaan ,tosin ei mennyt kenenkään luoksekaan, mutta katseli aivan rauhallisena muita matkustajia, eikä yhtään yrittänyt heitä paeta.No nyt täytyy vaan alkaa kouluttamaan molempia pois näistä tavoista.Varmaan helpommin sanottu kuin tehty.

sisarukset


Bela ja Guapo <3

Bela junassa

Ei kommentteja: