8. tammikuuta 2013

Bela eläinlääkärissä

Eilen mentiin Belan kanssa käymään 1 vuotisrokotuksilla.Ensin oli punnitus ja tyttö painaa tällä hetkellä 16,2 kg joka on oikein hyvä paino Belan kokoiselle koiralle. Ensin Belalta tarkastettiin korvat, sillä tyttö rapsutteli yöllä kovasti korvaansa ja kun aamulla sen tarkastin, löytyi korvasta jonkin verran möhnää ja se näkyi myös punoittavan , ilmeisesti johtuen siitä rapsutuksesta. Ensimmäiseksi siis tarkastettiinkin korvat. Toinen korva oli ihan ok ,mutta siitä toisesta korvasta löytyi sitten möhnää myös alempaa korvakäytävästä ja niinpä Bela sai korvatippakuurin. Rokotusten ottaminen meni hienosti, Bela ei reagoinut pistokseen millään lailla. Lääkäri tarkisti vielä tytön vasemman etujalan anturan, josta lähti pala sunnuntaina lenkkeillessä. Antura oli ihan siisti ja siihen ei tarvinnut tehdä mitään toimenpiteitä. Pitää vaan aika ajoin tarkistaa että se paranee eikä tulehdu.Lopuksi lääkäri arvioi Belan mukava luonteiseksi koiraksi :).
Koska Bela sai tehdä kanssani lääkärireissun, pääsi Clintan vuorostaan minun kanssa kahdestaan  päivälenkille. Menimme tuohon lähimetsään ja sen halki jäälle.Poika oli taas aivan täpinöissään ,eikä meinannut karvoissaan pysyä. En kyllä suoraan sanoen aina ymmärrä mistä tuo poika on perinyt kaiken tuon energiansa ja sitkeytensä. Pojassa on ilmeisesti kaksi eri persoonaa; sisäkoira ja ulkokoira. Sisällä ollaan aivan rauhassa ja maataan, mutta auta armias kun päästään ulos ja vapaaksi niin silloin alkaa tapahtua.Clintanin mielestä ulkona ollaan vaan sitä varten, että minä heitän keppiä tai palloa ja hän saa sitä minulle noutaa kerta toisensa jälkeen ja jos näin ei tapahdu ,niin sitten haukutaan ja hypitään ylös alas.Ja vaikka poika ihan varmasti tietää ,ettei se keppi tai pallo noin käskemällä lennä ,niin täytyy kuitenkin yrittää sitkeästi. Hoh, hoijaa.Clintan on pienestä pitäen ollut samanlainen eikä ikä näytä tätä käytöstä juurikaan muuttavan.

Täältä tullaan, valmistaudu heittoon...
Pieni pyöriskely lumessa virkistää

Ei kommentteja: