6. tammikuuta 2013

Puuhastelua


Tänään alkoi Clintanilla rallytokoon tutustuminen.Meitä on viisi perron omistajaa ,jotka kokoontuvat koirineen Musti ja Mirri areenalla muutaman kerran.Ohjaajana meillä on rallytokoa jo ueamman vuoden harrastanut ja koiransa kanssa kisaava Minna.Ensin kävimme läpi kylttejä ilman koiria ja Minna kertoi kuinka kyltit suoritetaan, ja näytti myös koiransa kanssa meille mallia.Sitten saivat koiratkin tulla kentälle. Clintanilla oli heti sata lasissa ja alku tahtoi mennä sähläykseksi.Teimme muutaman kyltin ja sitten tein virheen kun palkkasin Clintanin vinkukongilla.Sitten alkoi hyppiminen  ylös ja alas ja kierrokset vaan nousivat pojalla, kun se olisi halunnut saada kongin taskustani.Niinpä vein pojan hieman rauhoittumaan ja teimme tavan tokoliikkeitä kentän reunalla. Liekkö tämä vai muu riekkuminen ollut syynä ,mutta poika selvästi rauhoittui ja jaksoi keskittyä radan tekemiseen.En paljon kerennyt seuraamaan muiden tekemisiä, mutta täytyy sanoa, että kyllä Clintan on näistä perroista kaikkein vilkkain, eikä näyttänyt minkäänlaista kyllästymistä tekemiseen.Koko ajan poika jaksoi painaa se sata lasissa, vaikka tehtävät eivät ihan helppoja olleetkaan ja melkein koko tunti oltiin kentällä. Kun tultiin kotiin , käytiin hakemassa Bela naapurista ja sitten koirat saivat vasta ruokansa.Ruokailun jälkeen Clintan kävi pötkälleen ja tuossa tuo poika nyt makaa ihan reporankana.Taisi olla kuitenkin aika rankka rallytokotreeni :)
Belan kanssa aloitamme kahden viikon päästä tuohotoko-kurssin. Mielenkiintoista nähdä onko tytär isänsä kaltainen. Hieman tätä epäilen ,mutta sittenpä nähdään.Mukava lähteä Belankin kanssa hieman kahdestaan puuhastelemaan.Siitä onkin aikaa kun tyttö on ollut millään kurssilla.Nyt kun olemme taas pysyvästi kotona ,voidaan osallistua kursseille niin ettei aina jää joku viikko käymättä. Clintnanin kanssa olisi tarkoitus osallistua myös koiratanssiin jos vaan saadaan kurssille tarpeeksi osallistujia.Niinpä alkoi meillä tämä vuosi "harrastusten" merkeissä.Saa nähdä miten niiden parissa edetään.

Belan kanssa ulkoilemassa kahdestaan

Ei kommentteja: